|
Omaleimaista ja ainutlaatuista Hakkapeliittatapahtumaa
vietetään 7.-8.8.2010 Tammelassa 32. kerran. Kahden
päivän aikana järjestettävä tapahtuma on
vuoden mittaisen talkoo- ja yhteistyön voimannäyte.
Tänä
vuonna tapahtuman teemana on 'Asutus 1600-luvulla'.
Tapahtuma alkaa
lauantaina seppeleenlaskulla, jolla kunnioitamme niiden
tammelalaisten
miesten
muistoa, jotka lähetettiin 30-vuotiseen sotaan
Saksanmaalle.
Seppeleenlaskun jälkeen väki kokoontuu kirkkoon
1600-luvun
jumalanpalvelukseen. Päivien
virallinen avaus tapahtuu kirkonmenojen jälkeen
kirkonmäellä.
Avauspuheen jälkeen
Hakkapeliittasotilaat suorittavat väenoton ja suuntaavat
kohti
Mustialaa, entistä kuninkaankartanon pihapiiriä.
Mustialassa on ainutlaatuinen
1600-luvun markkinatori, jossa on myynnissä käsitöitä, leivonnaisia,
yrttejä, saippuaa jne. Kaikki vanhan perinteen mukaan
tehtyjä. Lisäksi
pääset tutustumaan erilaisiin
työnäytöksiin, jotka opastavat sinut
vanhoihin työtapoihin. Esillä on saippuan keittoa, taontaa,
köyden
punontaa, käsikivillä jauhamista,
kehräämistä ja paljon muuta.
Torielämään
kuuluu myös monipuolinen ohjelma. Päivien
aikana voit kuulla ja nähdä tanssi- ja soittoesityksiä
sekä
luentoja, käydä
sotilaiden leirissä ja nälän
yllättäessä herkutella
perinteisessä hämäläisessä
pitopöydässä tai aidossa
1600-luvun pitopöydässä,
jossa
syödään sormin.
Torin elämässä ovat
mukana rahvaan lisäksi myös Kuningas Kustaa II Adolf
vaimonsa
ja hoviväkensä
kera.
Hakkapeliittatapahtumassa
parasta on tunnelma, jota on mahdoton sanoin kuvailla. Se
pitää jokaisen
itse kokea, joten – nähdään tapahtumassa!
|